Uupuisitko uudelleen

12.9.2019 11:51 0 Comments


Katja Kokko on ammatilliselta taustaltaan HR ja ratkaisukeskeinen työnohjaaja, työhyvinvointivalmentaja (KTM).  Hän on työskennellyt IT-alan tukkuriliiketoiminnassa HR-päällikkönä ja -johtajana sekä konsulttina ja yrittäjänä, tällä hetkellä hän on mukana Hippocampus Networksissa konsulttina. Työyhteisöjen kehittäminen, työhyvinvointi, kokonaisvaltainen hyvinvointi kiinnostuksen, oppimisen ja intohimon alueina.

Korteni työuupumuskekoon. Keskustelua on ilahduttavan paljon, tarpeellista tuuletusta ja uusienkin kulmien esittelyä.

Arjen väsyminen ei ole uupumista. Kyllästyminen, puutuminen toistoihin, motivaation puute, huono kunto, alavireisyys, ärsyyntyminen, jopa ajoittainen univaje, kuuluu aika ajoin jokaisen elämään. Rajanveto voi näinä aikoina olla asiantuntijoillekin vaikeaa, uupumisesta niin arkikielisesti puhutaan. Uupuminen ei ole oma valinta. Kuka vain voi uupua. Lähellä uupumista ei sekään ole uupumista – hyvin moni meistä käy lähellä, ja on mahtavaa, että jokin suojaus saa toimimaan ajoissa oman edun mukaisesti.

”Työuupumus on pitkittyneen työstressin seurauksena kehittyvä häiriötila, jossa ihmisen psyykkiset voimavarat ehtyvät” (TTL). Eroavaisuuksia löytyy uupumisen kestossa ja syvyydessä, sen fyysisyydessä tai psyykkisyydessä. Puhuisin mieluiten vain kokonaisuuden uupumisesta - yhtä ja samaa olemusta on ihan koko ihminen.

Kun uupuu, syyttää itseään, kokee huonommuutta ja häpeää, on huomattavasti aiempaa itseään kyynisempi. Kokemus työstä ja tilanteista on totta, ja nykyisin tunnistetaan hyvin, että yhden kokemus on usein toisenkin kokemus. Uupumus on työyhteisön asia – ja luonnollisesti johtamisen asia – vaikka työpaikoille mukavinta olisi ajatella se yksilöstä itsestään johtuvaksi tilaksi. Hyvin tekemisen tahto on kuitenkin yleensä työnantajalle eduksi, kun se oikein ohjastetaan.

Uupumisesta ei syytöksin nousta. Ratkaisuiden etsiminen ja yhdessä toteuttaminen on useamman tahon vastuulla. Osatyökykyinen on työhön kykenevä, ja töiden tekeminen oikein ajoitettuna ja mitoitettuna useimmille kuntouttavaa. Työuupuneet kertovat useammin kuin haluaisi uskoa vaillinaisista johtamisen taidoista ja työyhteisön sosiaalisen tuen puutteista. Kuinka vaikeaa voikaan olla tukea oman tiiminsä jäsentä, jonka onnistuminen tarkoittaa - melko suoraan - omaakin onnistumista. Jokainenhan haluaa onnistua, ja yhdessä se käy parhaiten.

Hyvään johtamiseen kuuluu työntekijän/kollegan tunteminen ja yksilöllinen huomioiminen. Samaa genreä liippaa itse kunkin motivointitekijöiden ymmärtäminen ja sitä kautta oikeasta narusta vetäminen. Miten ratkoa, jollei vaivaudu ensin ymmärtämään? Meitä kaikkia on mahdollista motivoida, kannatella ja oivalluttaa, mutta yksilöllistä paneutumista ja viitseliäisyyttä se vaatii.

Itsensä johtamisella on toki tehtävänsä ennaltaehkäisyssä. Fysiologia kuntoon aivan alkajaisiksi - jollet ole kiinnittänyt huomiota nukkumiseesi (unihygienia), hormonitasoihisi (kattavat verikokeet) tai liikkumiseesi, esimerkiksi, tottahan toki alat stressata, väsyt ja lopulta uuvutkin. Terveysteknologia tarjoaa avuksi mittarin jos toisenkin, jollet jo kuule kehosi tarpeita – ja vaikka kuulisitkin, voit niistä saada uutta dataa.

Itsetuntemus. Vaikka haluaisit (saavuttaa) mitä, erottele halusi tuskallisiin ja taitaviin haluihin. Tuskallisiin liittyy ahneutta, takertumista, kaipausta ja riittämättömyyttä, kun taas taidokkaammissa versioissa pääset kiinni myötätuntoon, elinvoimaan, luovuuteen ja viisauteen. Kumpaa lajia janoat enemmän? Jollet ole aamuvirkku, älä lenkkeile aamuviideltä (opettele luontainen rytmisi). Jos melu kuormittaa sinua, hakeudu hiljaisuuteen. Jos olet säntillinen, ei ole tarpeen esittää boheemia. Jos toisaalta palaudut helposti, voit tehdä työtä paljonkin ja henkäistä vain hetkisiä. Pysy joustavana, mutta tuntemissasi rajoissa. Itseluottamus kumpuaa itsevarmuudesta jonka saavutat vain osuvan, myötäelävän itsearvioinnin avulla.

Uupua ei tarvitse uudelleen. Samaan työhön, jossa uuvuit, palaaminen ei kaikissa tilanteissa ole järkevintä – jollei mikään ympäristössä muutu, voit valita toisin. Sama ympäristö on kenties osa ongelmaa, ei ratkaisua.

Nimikkeet ovat usein asiakkaita ja organisaation rakennetta varten. Ja yksi – kenties jo aikansa elänyt - palkitsemisen muoto. Yhtä kaikki - ne eivät ole sinua eivätkä kerro sinusta juuri mitään, joten äläpä niistä murehdi.

Keskity sisältöön. Mikä ja kuka olet kaikkien rooliesi takana? Mitä omaa haluat tuottaa ja edustaa?  

Oman itsensä näköisenä oleminen – ja tekeminen – suojaa uupumiselta. Turvasi on sinussa itsessäsi. Ja viisaissa, voimavarakeskeisissä valinnoissasi.

0 kommenttia :