Arkipalautetta!
Katja Kokko on HR-ammattilainen, ratkaisukeskeinen työnohjaaja, työhyvinvointivalmentaja (KTM).
Hän on työskennellyt IT-alan tukkuriliiketoiminnassa HR-päällikkönä ja -johtajana sekä konsulttina/
yrittäjänä, tällä hetkellä hän työskentelee Johdon työnohjaajat ry:ssä.
Työyhteisöjen kehittäminen, työhyvinvointi, hyvinvointi kiinnostuksen, oppimisen ja intohimon alueina.
Työmme on
uudistuvaa. Teemme sitä tiimeissä, projekteina, verkostoissa, vaihtuvissa
kokoonpanoissa. Yksin/kaksin nyhjääminen on vain harvojen ja valittujen
etuoikeus, jollei nyt satu olemaan esim. kirjailija, kuvataiteilija, terapeuttisen
työn tekijä. Miten tämä näkyy meidän palauteprosesseissamme, yhteydessämme omaan
esimieheen? Onko esimies enää se taho, jolta edes odotamme saavamme palautetta työarjessamme?
No eipä ole, on
yksi vastaus. Palautteen antaa asiakkaamme, kollegamme, yhteistyökumppanimme. Asiakaspalaute on kaiken toiminnan
kehittämisen määrittävää ja suoraviivaisesti tulkittavaa siinä mielessä, ettei
tyytymätön asiakas palaa, ainakaan hetimmiten, ja johtopäätöksen voi tehdä melko
oikein aivan itse tykönään. (Yleensä ennusmerkit ovat nähtävissä, ei toki aina,
kun tapahtuu mm. organisaatio- ja henkilömuutoksia). Kollegiaalinen palaute,
miten sen havainnoi? Tiiviisti yhteistyössä toimiminen johtaa helposti myös
ihmisten tuntemuksen ja vuorovaikutuksen syvenemiseen, ja helposti annettavaan/saatavaan
arkipalautteeseen – joka on nykytyössä äärimmäisen tärkeää. Miksi? Koska ei
esimiestä näy, tai tavoita, tai ole.
Missä se sitten on,
esimies? Olet mahdollisesti itse itsesi esimies. Johdat omaa työtäsi tavalla
tai toisella. Yrittäjänä ymmärrettävästi, mutta myös asiantuntijatehtävissä
tehtävä työ on itsenäistä ja paitsi oman itsejohtamisen taitosi, edellä
mainitun kollegasparrauksen tukemaa. Esimieskin toki organisaatioista löytyy,
million miles away, jonkin yhteyden päässä hän on, ja läpikäy kanssasi aika
ajoin ne asiat, joista sinua mitataan. Kyllä, mittarit ovat tärkeitä. Kyllä,
sitä saa mitä mittaa. Miten nämä läpikäytävät mittaukset auttavat sinua arjessa,
arkipalautteen saamisessa? Pidemmän tähtäimen tavoitteisiin suuntaamisessa,
varmasti. Jos ja kun esimies on taitava palautteen antaja, kehittävien
keskustelujen kävijä.
Voiko esimies toimia
työsi tukijana, vaikka toisaalla onkin? Käytäväkeskustelut olivat – ovat –
parhainta arkipalauteareenaa. Käytävillä ei vain kenties ole liikettä ihmisten
tehdessä töitään joka puolella, vaan ei officella. Vuorovaikuttaa voi onneksi
tässä ajassa monin välinein. On alustoja, chattejä, keskusteluryhmiä, Skypet ja
some. On mobiiliyhteydet ja vaikkapa ryhmä-palautekeskustelut, joissa viedään
nykyaikaisin keinoin tiimityötä eteenpäin.
Keinoja ja
tapoja osoittaa kiinnostus, arvostus löytyy - ja korjausliikkeitäkin voi
onnistuneesti tehdä, kun on ”läsnä” ilman läsnäolon pakkoa. Siihen korjaavaan –
joskus ennen vanhaan puhuttiin ”rakentavasta” palautteesta – on aivan mahdollista
päästä, kun on ollut hereillä, havainnoinut ja pystyy ihan oikeasti todentamaan
miten tiimissä on toimittu, ja miten on ehkä toimittu eri tavoin, kuin
sovittiin. Konkretian ja arjen ymmärryksen kautta. Dialogisen keskustelun, vaikkapa
jonkin välineen tukemana, kun ei voi aina tavata. Tarkoituksena kehittää
toimintaa, eikä olla ylempänä, millään tavoin eikä missään nimessä.
Tiimissä
työskentelevä: toisten auttaminen on elämän tyydyttävimpiä asioita. Esimies:
parasta mitä voit monen mielestä tehdä, on osoittaa arkista kiinnostusta
jengisi työtä kohtaan. Me kaikki: kauneimpia asioita ihmisessä on hänen tapansa
kuunnella ja kuulla toista ihmistä. Näillä eväillä pääsemmekin jo - onnistuneeseen
arkipalautteeseen.
0 kommenttia :